Pehmeimpiä tarinoita

Joulukuun 21. 

Taloon oli vihdoin laskeutunut rauha. Tai ainakin talossa oli jo huomattavasti rauhallisempaa, kun possut ja Riivilöt yrittivät edes leikkiä nätisti yhdessä. Vähän oli tullut näkemyseroja ja pieniä sanaharkkoja, mutta varsinainen Riivilöiden kiusanteko oli loppunut. He oikeasti yrittivät ymmärtää miten voisivat toimia oikein ja miten Muppe hyväksyisi ne leikkeihinsä paremmin. Riivilöiden kummallinen ajatus leikkiä tönien, kiusotellen tai tapellen, oli paljastunut eilen ja sen jälkeen oli kovasti yritetty opettaa niitä leikkimään ilman tuommoisia keinoja.

 Muppe oli aamulla laskenut pienillä varpaillaan, että sillä pitäisi olla enää kolme suklaista yllätystä kalenterissa. Nyt kun kalenteri oli syöty, ei niitä enää ollut, mutta emäntä oli luvannut Mupelle pienen suklaan joka aamulle. Muppe kyllä säästi hienon Pipsa Possu-kalenterinsa, siinä oli niin hieno kuva. Riivilöt olivat näyttäneet oikeasti katuneensa tekoaan. Heille oli tullut niin paha mieli siitä, että Mupella oli tuommoinen kalenteri, eikä heillä ollut. Emäntä oli yrittänyt sanoa niille, että heidän olisi pitänyt kertoa asiasta, sen sijaan, että varastivat kalenterin ja söivät suklaat salaa. Riivilöt kertoivat myös tunteneensa pahaa mieltä siitä, että Muppe nukkui kauniissa kuusessa, omassa pesässään. Emäntä oli arvellut jotain tälläistä, Riivilöt tunsivat siis kateutta. Mupen pesässä ei kuitenkaan pystynyt nukkumaan muita, ei sinne mahtunut kuin yksi Mupen lisäksi. Muppe itse ehdotti, että niistä yksi voisi tulla nukkumaan viereensä. Riiivilöt voisivat vuorotella, jouluun mennessä jokainen olisi saanut nukkua yhden yön Mupen pesässä. Riivilöt eivät kuitenkaan halunneet erota, ne nukkuivat omassa kasassaan yhdessä. Niin niillä oli lämmin ja mukava nukkua. Oli huojentavaa keskustella niiden kanssa, niin moni asia selventyi. Nyt emäntä kuitenkin havahtui uuteen ongelmaan niiden kanssa. Miten pienet Riivilöt selviytyivät, jos ne erotetaan jouluna eri koteihin?!? 

Emäntä havahtui yhtäkkiä talossa täyteen hiljaisuuteen. Hän oli juuri saanut kauppalistansa tehtyä joulua varten. Ei kuulunut pienintäkään puhetta, eikä edes kuiskausta. Mitäs tämä nyt oli. Muu perhe oli lähtenyt kauppaan aiemmin ja emäntä oli jäänyt pehmojen kanssa keskenään. Hän oli kuitenkin häärännyt omiaan, siivoillut kaappeja ja miettinyt ostoslistaa joulua varten.  Pienten lasten kanssa täysi hiljaisuus ei yleensä tarkoittanut hyvää, pehmot menivät kyllä täysin samaan kategoriaan. Emäntä alkoi katsella ympärilleen ja kutsua Muppea, mutta ketään ei vastannut, eikä ketään näkynyt missään. Muppe ei koskaan kadonnut noin vain, tänään piti sitä paitsi leipoa, eihän Muppe voisi mihinkään lähteä noin vain. Emäntä katsoi myös ulkoa ja veti kengät jalkaansa etsiäkseen myös navetasta ja kanalasta. Kanalassa ei näkynyt pehmoja, ei myöskään navetan puolella, ei edes autotallissa, eikä edes autossa. Johan oli omituista. Oliko pehmot sanoneet menevänsä johonkin eikä emäntä ollut kuullut. 

Ei tuommoinen n. 30 pehmoa mihinkään mahtuisi talossakaan ilman, että niitä näkyisi tai kuuluisi. Sellainen joukkio oli nimittäin talossa tällä hetkellä, listalla enää pari pehmoa valmistettavana. Emäntä oli tottunut hälinään ja ainakin keskusteluun. Nyt hän istahti sisälle keittiön pöydän ääreen vähän ihmeissään. Muppe ainakin yleensä oli niin vastuuntuntoinen, ettei katoaisi noin vain mitään sanomatta. Oliko nyt kuitenkin Riivilöt saaneet sen yllytettyä tuhmuuksiin. Vielä tunninkaan päästä ketään niistä ei ollut näkynyt eikä kuulunut. Nyt emäntä alkoi huolestua. Emäntä soitti perheelleen ja kyseli, ettei pehmot olleet siellä mukana. Ei ollut, ja muukin perhe oli ihmeissään kuullessaan, ettei pehmoja näkynyt kotona. Yhtäkkiä emäntä näki lattialla pienen punaisen muistilapun.

Lappu oli selvästi pudonnut pöydältä, ehkä kissa oli käynyt sen pudottamassa. Emäntä nappasi sen. Epäselvä käsiala oli Mupen. Lapussa luki: Olit kiireinen. Tonttu vei meidät ajelulle reellä, tullaan myöhemmin! -Muppe ja muut