Pehmeimpiä tarinoita

Joulukuun 20.

Nyt se sitten tapahtui. Muppe heräsi aamulla ja sen joulukalenteri oli kadonnut. Sitä ei näkynyt missään. Muppe etsi keittiöstä, jokaisen makuuhuoneesta, emännän työhuoneesta ja kylpyhuoneesta, vessasta ja kaikista kaapeista. Muppe arveli heti alkuun, että Riivilöt olisivat sen napanneet. Muppe oli nähnyt heidän havitelleen sitä aiemminkin ja joutunut useasti pelastamaan sen niiltä. Ne tuhmeliinit eivät taatusti saisi yhtään lahjaa jouluna. Muppe meni kertomaan emännälle, ettei kalenteria löytynyt mistään.

-Ne on taatusti vieneet minun kalenterin, Muppe parahti epätoivoisena emännälle.
-Mitä ihmettä, emäntä vastasi hämmentyneenä. Hän ei ollut tietoinen edes siitä, että Muppe oli viettänyt viimeisen tunnin etsien joulukalenteriaan.
-Minä olen etsinyt ja etsinyt, eikä sitä löydy mistään, Muppe jatkoi lähes itku kurkussa. -Ne on kuitenkin syönyt minun suklaat, hän parahti ja kyyneleet alkoivat valua sen poskia pitkin jo väkisin.

Emäntä alkoi etsiä kalenteria, ja itse Riivilöitä. Toiset possutkin kuulivat tilanteen ja alkoivat myös etsiä kalenteria ja Riivilöitä. Se nyt oli selvää, että ne olivat taatusti tämän tilanteen takana. Varsinaiset kiusanhenget olivat ottaneet Mupen ja toiset possut kiusattavakseen heti alkuun ja näitä tilanteita oli ollut jo useita. Emäntä ei tiennyt mitä Riivilöiden kanssa tekisi. Hän oli yrittänyt torua niitä, puhua niille rauhallisesti ja jutella niille viisaita. Mikään ei tepsinyt. Emäntä oli jopa yrittänyt kouluttaa niitä kissan naksuilla, mutta mistään ei ollut varsinaista apua. Hän oli jopa miettinyt soittavansa Korvatunturille, ettei näitä kavereita voisi varmasti antaa kenellekään lahjaksi, mutta jotenkin hän toivoi, että Riivilöt vielä järkiintyisivät ennen joulua. Tämä Mupen rakas ja tärkeä kalenterivarkaus oli kuitenkin liikaa.

-Riivilöt! Missä te olette? Emäntä huusi ympäri asuntoa. -Tulkaa tänne nyt heti! Emäntä komensi kovaan ääneen.

Riivilöitä ei kuitenkaan näkynyt missään. Emäntä karjaisi vieläkin vihaisemmin niille olohuoneessa, kunnes pienin niistä hyppäsi esille sohvalle. Se näytti kauhistuneelta ja nolostuneelta. Kukaan ei ollut nähnyt mistä se oli tullut. Emäntä nappasi Riivilön syliinsä ja etsi Mupen. Muppe oli jo luovuttanut ja nyyhkytti nyt pesässään kuusessa toivottomana.

-Nyt te vasta tempun teitte! Emäntä äyskäisi Riivilölle ja jatkoi -Missä muut ovat? Nyt esille joka ikinen! Toisia ei kuitenkaan näkynyt missään. Muppe hyppäsi yhä nyyhkyttäen pöydälle Riivilön viereen. Nyt sekin näytti surulliselta nähtyään, kuinka Muppe itki. Yhtäkkiä se kapsahti Mupen kaulaan ja halasi Muppea kovasti ja kiljaisi anteeksi pyyntöjä. Muppe ei ollut koskaan kuullut sen sanovan yhtään mitään ja oli hyvin ymmällään tästä purkauksesta. Pieni Riivilö itki myös ja aneli Mupelta anteeksi antoa.

-Me syötiin sun kalenteri, anteeksi niin paljon!!
Siinä Muppe ja pieni Riivilö sitten halasivat itkien. Hetken päästä myös toiset Riivilöt tulivat itku kurkussa esille emännän sängyn alta. Heillä oli mukanaan Mupen tyhjä joulukalenteri. Suurin niistä näytti edelleen hyvin uhmakkaalta, mutta nähtyään pienimmän itkevän Mupen kaulassa, sekin hyppäsi pöydälle halaamaan Muppea ja pyyteli anteeksi. Muut Riivilöt seurasivat isointa. Emäntä ei voinut kuin ihmetellä tätä. Riivilöt eivät koskaan pyytäneet anteeksi yhtään mitään toimintaansa, eivätkä näyttäneet edes katumusta ennen ilkiteoistaan.
-Sä leikit aina vaan noiden possujen kanssa, etkä päästä meitä leikkiin mukaan, suurin Riivilö parahti itkun lomasta. -Me haluttiin vaan, että mekin saadaan leikkiä teidän kanssa.
Muppe havahti tähän lauseeseen halauksien keskeltä.
-En minä tiennyt, että te haluatte leikkiä. Tehän olette vaan kiusanneet koko ajan, Muppe vastasi ihmeissään.
-Ei me haluta kiusaa sua, me tykätään susta!, isoin Riivilö parahti vielä ja halasi Muppea vieläkin kovemmin.