Pehmeimpiä tarinoita

Joulukuun 14.

Talossa olikin tänään aikamoinen hälinä. Possuja oli nyt talossa jo neljä Mupen lisäksi. Popi, Peppa ja Muppe olivat vihdoin löytäneet alun kankeuden jälkeen yhteisen sävelen ja olivat nyt kuin parhaat ystävät. Uudet possut Peppi ja Mappe olivat olleet heti synnyttyään kaikkien kavereita. Emäntä oli virkannut niitä ja toiset possut olivat odottaneet malttamattomina vieressä uusia kavereita. Muppe, joka oli yksinään yleensä hyvinkin rauhallinen pieneksi possuksi, oli nyt, kuin löytänyt oman sisäisen lapsensa taas. Possut juoksivat yhdessä pitkin käytäviä kiljuen ilosta ja nauroivat vähän väliä jossain päin taloa. Varsinkin nauravaisella Mapella oli niin hassu nauru. Mappe nauroi ja röhki samaa aikaa ja toiset repesivät välillä nauramaan lähinnä sitä, eikä kenenkään naurusta meinannut tulla loppua. Muppe oli kertonut joulusta toisille ja toiset olivat sitä mieltä, että joulu kuulosti ihanalta. Kuvia oli katsottu niin joulupukista, muorista, tontuista kuin herkuistakin. Muppe oli niin ylpeä isäntä toisille ja ihaili uusia kavereitaan suuresti. Jokainen oli vähän erilainen.

Possujen lisääntyessä talon Riivilöt olivat selvästi unohtaneet öisen läksytyksensä ja alkoivat tekemään pikku jäyniä pitkin taloa. Perheellä oli kädet täynnä niiden torumisessa. Oli kuin ne olisivat yhtäkkiä olleet kateellisia possujen hauskuudelle. Varsinkin possut olivat niiden lempikohteena kiusanteoilleen.

Ne juoksivat possuja päin kumoten niitä, peläyttelivät nurkan takaa, varastivat possujen ruokia nenän edestä ja vaikka mitä muuta. Jos ne eivät tehneet ilkikurisia juttujaan, ne haastoivat kiusallaan tappelua. Kamala ilkikurinen nauru raikasi  niiden juostessa pakoon paikalta. Talossa vallitsi varsinainen kaaos tänään ja koko perhe oli aivan kypsä tilanteeseen jo iltapäivään mennessä. Emäntä eristi Riivilöt olohuoneeseen ja käski ne päivälevolle. Tuli hetken rauha. 

Possu porukan pienin Popi oli mietteissään, hän oli huomannut erään asian toisissa possuissa. Jokaisella possulla oli hieno iso kärsä, paitsi hänellä ei. Hän ei oikein tiennyt miten suhtautua siihen ensin. Hänen pieni kärsänsä toimi kyllä ihan oikein, sillä sai haisteltua kaikkea, hän pystyi puhumaan ja nauramaan. Ja mikä tärkeintä syömään. Popi oli varovaisesti udellut emännältä miksi hänellä ei ollut tuollaista isoa kärsää. Emäntä oli myöntänyt, että yleensä hän kiinnitti possuille kärsän viimeiseksi, jonka jälkeen pikku possut heräsivät henkiin. Kärsä ommeltiin ja kun emäntä leikkasi langan poikki, pieni possu ponnahti pystyyn taianomaisesti. Sama kuvio oli toistunut niin monta kertaa, että emäntä oli jo tottunut siihen. Popin kanssa tilanne oli kuitenkin mennyt niin, että kun emäntä oli ommellut silmät ja leikannut silmälangan, pieni possu oli herännyt. Niinpä emäntä oli jättänyt kärsän ompelematta ja ajatellut sen olleen valmis. Muppe oli kuullut keskustelun ja katsellut omaa lättänää kärsäänsä ylpeänä. Vaikkei Mupen mielestä Popin kärsässä ollut mitään vikaa, hän ymmärsi miksi toinen tunsi omasta pienestä kärsästään alemmuuden tunnetta. 

-Voisitko tehdä mamma tälläisen hienon kärsän myös Popille? Muppe ehdotti. 

-Odotas hetki, emäntä kipaisi virkkuupisteelleen ja tuli hetken päästä takaisin. -Katsokaas tätä, emäntä näytti possuille pyöreää pörröistä irtonaista kärsää ja jatkoi -Sinulle oli tehtynä jo oma kärsä. tässä se on.

Possut ja emäntä istuivat keittiön pöydän ääreen ja emäntä ompeli Popille oman kärsänsä. Pieni possu oli niin onnellinen sen ollessa valmis, että heilutteli sitä ympäriinsä ja röhki pitkin keittiön pöytää. Popi juoksi eteisen peilioville ja katseli itseään ylpeänä ja hihkui ilosta. Kyllä pienellä porsaalla pitää kärsä olla.