Pehmeimpiä tarinoita

Joulukuun 13. 

On jo 13. päivä, jouluaattoon on enää 11 aamua, Muppe laski tarkkaan suklaakalenterinsa avaamattomista luukuista. Eilinen retki oli edelleen ihanasti Mupen mielessä. Muppe oli koko illan kertonut kotona toisille mitä oli nähnyt ja kokenut. Kuinka hienoja joulukoristeita siellä olikaan ollut ja ainakin sata joulukuusta ympäri kauppakeskusta. Ei Muppe niitä laskenut ollut, mutta niitä oli kaikkialla. Ja kuinka kauppakeskuksessa oli taatusti koko maailman ihmiset, Muppe oli varma siitä. Emäntä oli nauranut, ettei sentään niin paljoa ihmisiä, mutta pieni possu oli niin varma asiasta, ettei sen päätä käännetty niin vain. Muppe oli säästänyt suklaapukkinsa tähän päivään. Tänään oli kuitenkin lauantai ja yleensä lauantaisin järjestettiin jotain kivaa. Muppe oli jo ehdottanut emännälle jouluelokuvan katsomista illalla, siinä kohtaa makea pukki olisi täydellinen elokuvaherkku. Myös viime viikonlopun juhlien popparit oli Mupen mielessä, niitä olisi haettava kaupasta.

Emäntä oli palannut eiliseltä reissulta ja alkanut virkkaamaan uusia pehmoja. Nyt listalla oli ollut jotain, mistä hän tiesi Mupenkin tykkäävän. Pehmopossuja! Emännällä oli kaksi valmiina, kun hän juhlallisesti etsi Mupen käsiinsä. 

-Muppe! Katso, minulla on sinulle yllätys. Emäntä huikkasi. 

-TAASKO? Muppe huusi innoissaan ja juoksi pikku emännän huoneesta emännän luo. 

-Saanko esitellä sinulle Pepan ja Popin. Emäntä laski pienet possut lattialle Mupen viereen ylpeänä. 

-Peppa ja Popi! Moi! Minä oon Muppe, Muppe esittäytyi toisille iloisesti ja jatkoi -Kiva tavata teidät. Minä odotinkin jo lisää possuja taloon. 

-Mo-moi, sanoi Peppa. Popi ujosteli sen takana ja kuikuili sieltä Muppea, muttei sanonut mitään. 

Muppe katseli niitä innoissaan, muttei oikein tiennyt mitä sanoisi niille seuraavaksi. Ne näyttivät niin epävarmoilta.

-Sinähän voisit esitellä toisille vaikka taloa, emäntä ehätti sanomaan, kun huomasi tilanteen epämukavuuden.  

-Joo tulkaa, Muppe huikkasi ja osoitti keittiöön päin.

Emäntä palasi virkkuupuuhiinsa ja kuunteli kuinka Muppe kertoi toisille talon parhaat osat. Muppe oli puhunut ja puhunut. Välillä Mupen äänen välistä kuului satunnainen “okei” tai vain pieni hymähdys. Olipa toiset hiljaisia. Muppe oli kovin toivonut taloon tänäkin jouluna possuja ja nyt kun niitä oli, ei niillä oikein tuntunut löytyvän yhteistä säveltä. Emäntä muisti viime vuoden possukoplan, niillä oli ollut aina niin kivaa yhdessä ja jo heti alusta ne olivat olleet niin tiiviisti ystäviä keskenään. Muppe soitteli edelleen vanhojen ystäviensä kanssa. Muppe oli siirtynyt keittiöön uusien possujen kanssa, kun emäntä ajatteli, että niitä pitäisi vähän avittaa. Muppe esitteli juuri suklaakalenteriaan toisille. 

-Ajatelkaa, tästä saa avata joka päivä luukun ja siellä on ihana suklaa sisällä. Suklaa on semmosta makeaa ihanaa syötävää, Muppe selitti. 

Toiset katsoivat sitä vähän hämillään. Muppe keksi yhtäkkiä, että voisi jakaa tämän päivän kalenterisuklaansa toisten kanssa. Hänellä oli kaapissa kuitenkin oma suklaapukkinsa. Juhlallisesti Muppe antoi ujon Popin avata luukun ja kaivoi suklaan esiin. Emäntä leikkasi sen kolmeen osaan ja antoi jokaiselle palasen. Possut söivät omansa varovaisesti epäillen mitä suuhunsa laittoivat. Muppe kuitenkin kahmaisi omansa suuhunsa normaalisti vauhdilla, eikä suklaan palasesta enää näkynyt muruakaan. Hän jäi odottamaan toisten reaktiota innoissaan. 

-Olipa hyvää, ähkäsi Popi ja alkoi hymyilemään yhtäkkiä. Possun epävarmasta olemuksesta ei näkynyt yhtäkkiä merkkiäkään. 

-Joo! Hihkaisi Peppa vieressä, sekin hymyili ja oli kuin nappia painamalla aivan eri possu. 

Muppe vinkkasi emännälle salaa silmäänsä, kuin ilmoittaen, että hyvä tästä tulisi. Kaikilla maailman possuilla olisi ainakin yksi yhteinen asia, ne kaikki rakastivat ruokaa.