Pehmeimpiä tarinoita

Joulukuun 8.

Kahdeksantena päivänä talossa oli taas rauhallista. Oli maanantai ja tietysti kotona oli vain emäntä, pehmot ja talon eläimet. Muu väki oli normaaliin tapaan lähtenyt aamulla. Ulkona satoi taas ja Muppe oli jo huolissaan talven tulosta. Muppe istui ikkunan edessä ja odotti.  Edes pihan kuraisuus ei saanut Mupen mieltä paremmaksi. Nyt oli joulukuu ja hänen mielestään pihassa kuuluisi olla lunta. Viime joulukuussa pihalla oli saanut leikkiä lumella ja laskea mäkeä. Oli hiihdetty ja oli kylmä. Lumi oli tärkeä osa hänen joululistaansa.

-Sää on tainnut unohtaa talven. Tämä sadekeli ei kuulunut suunnitelmiin! Muppe avautui emännälle. -Ei me voida leikkiä lumella, jos ei ulkona ole lunta, hän jatkoi.

Lunta oli ollut tasan muutaman päivän, mutta sitten tämä vetinen sää oli alkanut eikä sille näkynyt loppua. Emäntä ei tiennyt miten lohduttaa Muppea asiasta. Eihän hän voinut säälle mitään, eikä voisi luvata luntakaan. Emäntä oli tyytynyt sanomaan, että yleensä lunta oli talvella, mutta ei tiennyt koska sitä tulisi. Kura oli kyllä kivaa Mupen mielestä, mutta jos ulkona satoi, hän ei halunnut mennä ulos ollenkaan. Pienen porsaan oli vaikea ymmärtää miksi lunta ei vaan voinut tulla. Muppe ei ollut mököttäjä possu, mutta tämä asia sai hänet lähes mököttämään. Emäntä oli ehdottanut, että Muppe voisi maalata talvimaiseman, tai katsoa kuvia talvesta, jos se vähän helpottaisi Mupen tuskaa. Muppe oli kuitenkin kieltäytynyt täysin kuuntelemasta edes. Se ei olisi sama asia.

-Älä huoli pieni possuseni, joku aamu herätään vielä ja maa on taas valkoisena lumesta, emäntä lohdutti. 

Mupen haaveillessa joulusta ja lumisesta maisemasta, se huomasi yhtäkkiä jotain punaista pihalla. Pieni punainen otus juoksi pihan poikki auton taakse. 

-Mamma katso! Muppe huusi. Tuolla auton takana.

Emäntä ei nähnyt mitään, mutta yhtäkkiä navetan kulmalta juoksi kolme muuta otusta. Riivilöt! Siellä ne nyt olivat. Emäntä juoksi ovelle ja toivoi voivansa kutsua ne sisään, mutta ennen kuin emäntä oli ehtinyt kunnolla ovea avata niistä jo ensimmäinen juoksi kauhealla vauhdilla sisälle litimärkänä. Muut seurasivat sitä kiltisti.

Ne näyttivät täysin nuutuneilta ja väsyneiltä. Emäntä haki pyyhkeen ja kuivasi Riivilöt yksi kerrallaan. Niistä huomasi, että pyyhkeellä kuivaaminen ei ollut niiden mielestä mukavaa. Ne yrittivät rimpuilla epätoivoisina karkuun, mutta emäntä oli arvannut niiden liikkeet, eivätkä ne päässeet mihinkään. Riivilöt olivat hiljaisina, eivätkä juuri pukahtaneet. Riivilöt olivat sen näköisiä, kuin olisivat sairastuneita, tai sitten niin väsyneitä, ettei niissä ollut juurikaan voimia jäljellä. Karkulaisten matka taisi olla vähän rankka pienille otuksille. Emäntä hoivasi niitä ja antoi niille ruokaa. Niille ei maistunut edes ruoka. Emäntä paasasi niille hetken, kuinka väärin Riivilöt olivat toimineet, kunnes huomasi niiden olevan niin surullisen näköinen sakki, että tajusi tämän keskustelun jäävän myöhemmäksi. Vaikka emäntä oli ollut niin huolissaan niistä ja häntä suututti Riivilöiden karkumatka, hän oli huojentunut niiden kotiin paluusta. Emäntä peitteli ne pieneen nuken sänkyyn ja ne alkoivat tuhista syvää unta melkein samantien. Ehkä ne herättyään kertoisivat missä ovat kaikki nämä päivät olleet.