Pehmeimpiä tarinoita

Joulukuun 4. 

Emäntä aikoi tänään jatkaa pehmojen valmistusta, koska eilinen oli mennyt lähinnä Riivilöiden etsimiseen. Taloon oli tulossa iso nallukka seuraavaksi.

Molemmat toivoivat sen olevan todella kiva kaveri. Muppe taas aikoi keskittyä koristelemaan taloa, se oli jo aloittanut keittiöstä. Riivilöt olivat edelleen kadoksissa, mutta niiden etsimiseen ei voitu koko kuukautta laittaa. Jouluun oli enää 20 päivää ja Muppe oli jo myöhässä aikataulustaan. Riivilöt selvästi halusivat olla kadoksissa, ja se, että ne olivat rellestäneet naapurin pihalla, antoi kuvan, että ne olivat kunnossa. Perhe ja Muppe ei voinut kuin toivoa, että niistä vielä kuultaisiin tai, että ne löydetään.  

Eilen emäntä ja Muppe olivat hämärän tullen hiipineet taskulampun kera naapurin ukon pihalle etsimään Riivilöitä. Muppe oli rohkeana ehdottanut emännän odottavan portilla, mutta pimeässä rohkea ehdotus oli alkanut epäilyttää. Muppe ei ollut koskaan käynyt naapurin pihassa ja pimeällä siellä oli vaikea suunnistaa. Onneksi ukolla oli pieni valo kuistilla, että talon läheisyydessä sentään näki jotain. Riivilöistä ei näkynyt kuitenkaan jälkeäkään. Muppe oli varma, että ne nauraisivat pilkallisesti jossain nurkan takana taas hänelle. Emäntä oli huhuillut Riivilöitä portilla ja Muppe oli etsinyt pihalta. Heidän harmiksi naaapurin ukko oli juuri katsonut ikkunasta ja nähnyt taskulampun valon. Muppe oli laittanut valon heti pois huomattuaan ukon. Ukko tuli kiukkuisena pihalle luullen pihan sotkijoiden tulleen takaisin ja päästi pienet koiransa vapaaksi. Ne juoksivat Mupen perään haukkuen. Ne pienet koirat olivat kaksi söpöä, mutta pelottavaa ja äänekästä karvakasaa. Muppe kuuli kotipihalle niiden haukunnan aina eikä pitänyt siitä yhtään. Muppe joutui juoksemaan niin kovaa, kuin pienistä jaloistaan pääsi. Onneksi Muppe mahtui aidan raosta karkuun ja juoksi suoraan emännän luo. 

-Nyt ne Riivilöt räkättävät taatusti jossain niin, että niiden vatsaan sattuu! Muppe puhisi hengästyneenä kun oli päässyt emännän syliin turvaan. Nyt oli emännän vuoro juosta. Onneksi oma piha oli lähellä eikä ukko lähtenyt jahtaamaan heitä sen enempää. Hänellä ei todennäköisesti ollut hajuakaan emännästä, eikä varmasti arvannut pienen possun olleen sen pihalla. 

Nyt oli neljännen päivän aamu. Viime yö oli ollut yhtä levoton kuin edellinenkin. Alkoi olla jo valoisaa, kun ovikello oli pirahtanut soimaan. Emäntä avasi oven ja siellä oli naapurin ukko. 

-Hu-huomenta, emäntä hihkaisi ukolle vähän liiankin iloisesti. 

-Huomenta, minä vaan tulin, tuota, kyselemään, että onko teillä eilen illalla näkynyt, öööh, jotain ylimääräistä menoa täällä? Ukko uteli vähän hölmistyneen tuntuisesti. 

-Ei kai teillä taas ole tehty tuhoa? Emäntä kysyi oikeasti kauhuissaan ajatellen Riivilöiden mellastaneen pihalla taas. 

-Eiii mitään sellaista, ei onneksi, ukko jatkoi -Illalla minä vaan näin pihalla pientä valoa ja säntäsin tietysti ulos. En nähnyt kyllä ketään, paitsi ehkä rotta juoksi pihan poikki, kun koirat jahtasivat sitä ja sekin katosi sitten aidan välistä… ukko selitti hämillään. Mies parka ei tainnut ymmärtää mitä oli nähnyt.  

Emäntä jutteli vielä hetken ovella ja tuli sitten keittiöön missä Muppe odotti jännittyneenä. Muppe ei ollut kuullut koko keskustelua ja hän halusi kovasti kuulla mitä ukko oli sanonut. 

-Ei tuhoja tänä yönä ja taisi luulla sinuakin rotaksi, emäntä huikkasi sille huojentuneena. Molempia alkoi naurattaa niin, että vedet valuivat silmistä.