Neljä päivää jouluun ja kohta se olisi täällä. Se upea odotettu joulu. Tänään oli lapsilla viimeinen päivä ennen lomaa ja kaikki odottivat innoissaan, ettei tarvitsi herätä aamulla väkisin herätyskelloon. Talossa sairastava tonttuparka oli edelleen sairas eikä juurikaan jaksanut olla hereillä. Eilen emäntä oli löytänyt kaksi tonttua etsimästä sairastavaa tonttua navetasta. Ne kertoivat olleensa jo pari yötä siellä ja etsineet tonttua kaikista lähitaloista, ojista ja metsistä päivisin. Kanat eivät olleet tyytyväisiä niiden yöllisistä vieraista. Ne olivat yrittäneet nokkia tonttuja, joka kerta kun olivat tulleet niiden kohdalle ja tontut olivat joutuneet välttelemään niitä jatkuvasti. Myös kukot olivat kiekuneet niin, että ne olivat joutuneet tunkemaan jo olkea korviinsa, etteivät menettäisi kuuloaan. Sisällä navetassa oli kuitenkin pehmikettä ja lämmintä, eikä kukaan tiennyt heistä, niin se oli ollut hyvä vaihtoehto. Tontut olivat myös katselleet turhaan perheen talosta sisälle ikkunoista ja käyneet koputtamassa ovellakin, mutta kukaan ei ollut avannut niille. Tonttu parkammehan ei tietenkään ollut liikkunut sängyltä moneen päivään, eikä sitä voinut nähdä ikkunasta. Eikä ihmiset saaneet nähdä tonttuja oikeasti, mutta kun tonttu oli ollut jo monta päivää kadoksissa ja Korvatunturilla oltiin todella huolissaan mihin kummaan tonttu oli kadonnut. Tontut olivat etsineet niin, että olivat aivan puhki jo.
Sisällä edelleen nukensängyssä nukkuva pieni tonttu ystävämme oli taas vihertävä ja kovassa kuumeessa ja tontut olivat huolestuneet siitä tosissaan.
Tontun ei ollut hyvä sairastaa montaa päivää ilman lääkettä. Yleensä kotona muori antoi heille lääkettä ja sairastelu parani pikku hiljaa paremmaksi. Vaikka tonttumme olikin välillä hereillä ja kuumeeton, se ei kuitenkaan ollut vielä täysin kuumeeton, eikä väritön. Toisetkaan tontut eivät tienneet mitä tonttujen lääkkeessä oli, mutta tiesivät kuinka ottaa yhteyttä kotiin. Niinpä tänään olisi lähtö kotiin, kunhan heitä joku tulisi hakemaan. Kävellen he eivät voineet lähteä sairaan potilaan kanssa. Perheessa uutista ei kuitenkaan otettu aivan niin hyvin.
Perheen pienin lapsi oli raivostunut aamulla, kun oli joutunut lähtemään päiväkotiin. Matka päiväkotiin alkoi pienen ihmisen raivoamisella ja päiväkodillakin jatkui vääntö siitä, ettei hän olisi menossa. Päiväkodin pihassa lapsi oli alkanut huutamaan, ettei halua tontun lähtevän ja äiti ei saa päästää sitä pois. Pienin lapsi oli hoivannut tonttua jo monta päivää, laulanut sille ja kertonut sille itse keksimiään tarinoita. Lapsi oli silitellyt tonttua, hakenut sille juotavaa ja syötävää. Se oli myös vienyt tontun omaan huoneeseensa sairastamaan ja peitellyt sitä peiton alle iltaisin, kuin tonttu olisi ollut sen oma nukke.
Kukaan ei tiennyt mihin aikaan tonttuja haetaan, niinpä emäntä oli kiirehtinyt kotiin odottelemaan niiden kanssa. Emäntä toivoi, ettei kukaan tulisi päivän aikana, kun lapset olivat koulussa ja päiväkodissa. Olisi ollut todella kurjaa, jos he eivät olisi nähneet tonttujen lähtevän. Kukaan ei myöskään tiennyt millä tonttuja haetaan, tai kuka sieltä tulisi. Pehmot olivat yrittäneet arvailla ja toivoivat näkevänsä itse Joulupukin. Pehmot olivat pommittaneet tonttuja kysymyksillä siitä asti, kun olivat nähneet heidät. Muppe oli jopa tarjonnut heille omia herkkujaan, joita oli muilta pehmoilta piilotellut. Etenkään Killen kanssa se ei halunnut jakaa rakkaimpia aarteitaan.
Kaikkien onneksi ketään ei kuitenkaan tullut heti aamusta, eikä päivästäkään. Lapsetkin ehtivät kotiin ja edelleen talossa odotettiin. Pieni potilaamme oli ollut niin onnellinen kuullessaan pääsevänsä kotiin, vaikka oli ollut niin kiitollinen saamastaan hyvästä hoidosta talossa. Alkuillasta tonttujen kyytiä odotettiin yhä ja loppujen lopuksi kaikki joutuivat käymään pettyneinä nukkumaan myöhemmin illasta. Mihin se kyyti oikein oli jäänyt???
Pehmeimpiä tarinoita 