Tontun tilanne oli tosiaan kuin vuoristorataa. Välillä se voi hyvin ja toisena hetkenä se palasi taas hourailevaan uneen kuumeessa ja kiukkuamaan kaikille värikkäällä naamalla. Tilannetta oli jo kestänyt kolme päivää, eikä emäntä tiennyt mitä tekisi. Tontusta ei ollut saatu irti juurikaan mitään, miten voisi saada yhteyden Korvatunturille. Emäntä tiesi, että joku tulisi pehmoja hakemaan vielä ennen joulua, mutta se olisi vasta aatonaattona ja sinne oli vielä monta päivää. Onneksi tonttu nukkui suurimman osan ajasta, eikä välittänyt seurasta, joten emäntä ehti virkkaamaan lisää pehmoja ja valmistaa joulua samalla. Uusia kavereita tuli päivittäin ja oli kiehtovaa tutustua keitä he olivat. Osa uusista olivat kyllä vähän liikaa.
Eilen talossa syntyi pari hassua apinaa. Ne olivat mielestään hauskoja tyyppejä ja todella todella villejä! Ne kiipeilivät verhoissa, kaappien päälle ja kukissa, availivat ovia ja olivat karanneet pihalle puuhun.
Ne olivat myös saaneet tontun vihat päälleen kun olivat uteliaina yrittäneet varastaa sen hiippalakkia ja etsiä kirppuja tontun hiuksista ja parrasta. Yöllä yksi tuoli oli kaatunut keittiön joulukuusen päälle, kun ne leikkivät hippaa. Kuusi oli mennyt nurin ja sen pallot olivat sinkoilleet pitkin lattiaa. Emäntä oli uhannut lukita heidät kissankantolaatikkoon, jos ei riehuminen lakkaisi. Ei ne tahtoneet aiheuttaa harmia, mutta kun niillä oli niin hauskaa. Koirakin vältteli niitä jo. Ne olivat päättäneet ratsastaa sillä ja olivat tarranneet sen korvista kiinni. Koira olikin ollut ovela ja mennyt makuulleen maahan piehtaroimaan, ja apinat olivat jääneet sen alle. Sekään ei niiden vauhtia hidastanut.
Kissan hännästä roikkuminen sen syödessä oli kuitenkin paha virhe ja ne joutuivat pinkomaan pakoon minkä jaloistaaan pääsi, kun kissa oli raivostunut ruokarauhansa rikkomisesta. Karkuun juostessaan ne olivat onnistuneet kaatamaan tiellensä tulleen Pipan eteisessä.
–NYT RIITTÄÄ! Pippa huusi niille niin kovaa kun pystyi ja yritti kompuroida ylös. Apina raukat pelästyivät huutoa ja kiukkuinen kissa päätti luopua juoksukisasta. Se sähisi apinoille vielä kun lähti takaisin ruokansa pariin.
-Okei, ei tehdä tota enää iiiikinä, sanoi toinen. Se oli Aatos Apina. Sininen hirmu, niinkuin se oli itsensä esitellyt.
-Kissat on siis parempi jättää rauhaan, selvä! vastasi Aamos Apina sille. Aamos oli esitellessään itsensä todennut olevansa keltainen kuin banaani ja saanut siitä lisänimen itselleen, Aamos Banaani. -Sori, ei ollu tarkoitus kaataa sua, se hurjistui vaan ihan tääyysin! Aamos jatkoi ja pyyhki Pipan naamasta pienen roskan.
Pippa katseli oliko sen pehmeään pintaan tarttunut eteisen lattialta muita roskia, mutta talossa oli juuri imuroitu eikä eteisessä ollut onneksi mitään. Pippa oli tarkka possu puhtaudestaan ja kauneudestaan.
-Voisitteko vähän rauhoittua, teidän pitää varoa muitakin! Pippa kiukkusi niille tohkeissaan.
-Joo sori, apinat sanoivat yhteen ääneen ja pinkoivat matkoihinsa jo seinällä olevaa taulua pitkin kiipeillen.
-Toivottavasti nuo eivät päädy samaan kotiin jouluna, Pippa mutisi itsekseen ja katseli villejä apinoita kiipeilemässä olohuoneen verhoissa ja ikkunan joulukoristeissa, ihan kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan.
-Aatos ja Aamos totisesti olisivat mille tahansa kodille vähän liikaa yhdessä, emäntä totesi Pipalle. Hän oli tietysti tullut katsomaan meteliä ja kuuli koko keskustelun.
-Ethän sinä tee yhtään apinaa lisää? Pippa kysyi emännältä kauhuissaan. -Tässä tullaan hulluiksi koko talo, oikea pyörremyrsky sininen hirmu ja keltainen kuin banaani! Pippa jatkoi kiukkuisena purkamistaan.
Pehmeimpiä tarinoita 