On pimeää ja kaikki nukkuvat vielä. Ulkona sataa lunta hiljalleen. Talossa on täysin hiljaista eikä 14. päivä joulukuuta ole oikein vielä alkanutkaan.
Muppe oli taas kiivennyt yöllä emännän viereen sänkyyn. Iso kasa pehmoja nukkui pienimmän lapsen vieressä. Tiellä ei kulkenut autoja eikä pimeässä näkynyt yhtään mitään. Yhtäkkiä pihalla vilahti pieni valo. Pieni valo vilkkui hetken kunnes syttyi kunnolla. Valo lähti liikkumaan pitkin pihaa lähemmäs taloa. Se kulki talon viertä ja kiipesi ensimmäiseen ikkunaan. Hetken oltuaan ikkunalla valo lähti toiselle ikkunalle. Mutta mikä ihme pimeässä valoa liikutti? Valo kiersi talon nurkan taakse ja kiipesi taas ikkunalle. Se pysähtyi jokaisen ikkunan kohdalle hetkeksi ja jatkoi sitten seuraavalle ikkunalle. Ihan kuin se olisi etsinyt jotain, mutta mitä ihmettä se oikein etsi? Miksi ihmeessä se kulki täysin pimeässä aamuyöllä? Viidennen ikkunan kohdalla valo taas hiipui ja katosi. Sitten selvästi se yritti syttyä uudestaan ja vilkkui, nopeasti liikkuen ilmassa. Heilui ja heilui, ihan kuin jokin olisi ravistellut sitä. Ja ihan kuin se olisi hävinnyt taistelun, valo syttyi, putosi maahan ja katosi lumeen.
Sisällä kotona pieni lapsi oli nähnyt valon. Ei kai se taas ole mörkö siellä. Lapsi huusi äitiä katsomaan ja hyppäsi ikkunaan. Äitiä ei näkynyt niinpä hän huusi uudelleen, ja vielä kerran.
-Tule nyt katsomaan! Äitiiii! Tule nyt!!! lapsen huuto raikasi pitkin taloa.
Emäntä oli noussut sängystään ja tuli lapsen huoneeseen. Ulkona ei kylläkään näkynyt mitään. Vaikka lapsi kuinka tivasi valosta ja möröstä, siellä ei näkynyt yhtään mitään. Emäntä uskoi kyllä lapsen nähneen jotain ulkona, mutta mitä siellä olikin, sitä ei nyt näkynyt enää.
-Jos se oli se tonttu taas, ehdotti Kimmi Kilpikonna innostuneena lapsen sängystä. Toisetkin pehmot nousivat innoissaan ja juoksivat pitkin taloa eri ikkunoihin. Kukaan ei kuitenkaan nähnyt mitään mistään ikkunasta.
-Minä menen ulos koiran kanssa katsomaan! Muksis huusi keittiön ikkunasta.
Emäntä oli jo eteisessä pukeutumassa koiran ulkoilutukseen, muttei aikonut päästää pientä Muksista pimeään etsimään mitään mörköjä tai tonttuja. Muksis kuitenkin halusi katsomaan ja pakotti emännän ottamaan sen mukaansa ulos.
Pihalla lumessa näkyi pieniä jälkiä. Joku oli selvästi kävellyt siellä. Mutta mikä ihme oli noin pieni jalkainen, ehkä jonkun eläimen jälkiä, emäntä mietti itsekseen. Muksis oli kuitenkin hypännyt emännän sylistä ja juoksi nyt koiran kanssa pitkin pimeähköä pihaa. Piha oli sen verran iso, että vaikka emäntä oli sytyttänyt ulkovalon ulos mennessään, se ei pystynyt valaisemaan koko pihaa.
Muksis päätti seurata jälkiä, mutta nurkan takana se ei nähnyt enää mitään ja joutui palaamaan valoisalle puolelle pihaa. Koira juoksi pihalla ja haisteli maata ihmeissään. Muksis yritti myös haistella, muttei sen nenään tullut maasta juurikaan mitään tuoksua. Koirakin juoksi talon taakse, muttei selvästi hätkähtänyt pimeästä. Emäntä yritti kutsua sitä luokseen, mutta se selvästi vaistosi jotain, eikä tullutkaan heti emännän luo. Hetken päästä kuului hurja karjahdus. Emäntä pelästyi ja kutsui koiraa luokseen, hän lähti talon taakse juosten ja koitti kaivaa samalla takin taskustaan puhelintaan, ja laittaa taskulamppua, jotta näkisi talon takana jotain. Koira kuitenkin juoksi ylpeänä talon takaa emäntää vastaan. Se oli napannut jotain. Jokin räpisteli sen suussa huutaen ja emännän valtasi kauhu.
-Päästä minut alas, kuului huuto. Senkin kurjimus, minä sinut kiroan pieneksi pipariksi ja syön sinut, ääni jatkoi.
Koira juoksi emännän luo ja emäntä näki koiran suusta roikkuvan minikokoisen punanuttuisen ihmisen. Tontun. Tonttu jatkoi huutoaan ja rimpuiluaan. Koira päästi sen emännän luona irti ja se pinkaisi kiukkuisena koiraa kohti huutaen sille solvauksia.
-Sinä senkin myrkyllinen karkkitanko, senkin tuhmien lasten lahja! Senkin ruma, valkoinen karvapaketti! Sinä olet palanut joulutorttu! Tonttu raivosi koiralle, eikä selvästi tiennyt mitä olisi sille suustaan sylkenyt. Koira selvästi ymmärsi tehneensä jotain väärin ja luimisteli tontun luo kuin anoen anteeksi antoa. Tonttu hiljeni kun koiran kylmä nenän pää hipaisi sen pientä punaista poskea ja koira lipaisi tontulle ison märän pusun.
Emäntä seisoi vieressä ihmeissään ja yritti ymmärtää näkemäänsä. Emäntä vain seisoi siinä suu ammollaan, ja tuijotti koiraa ja tonttua. Muksiskin tuijotti koiraa ja tonttua, ja emäntää, ja sitä vähän jännitti.
Tonttu oli selvästi rauhoittunut ja rapsutti nyt koiraa pienellä kädellään korvan takaa. Tonttu ravisteli vaatteiltaan lunta ja suoristeli nuttuaan.
-Olisiko teillä vähän lämmintä juotavaa? Se kysyi vihdoin emännältä.
Pehmeimpiä tarinoita 