Ippo veti ruksin taas kalenteriinsa. Se oli laskenut 14 päivää jouluaattoon. 10 päivää takana. Lapset olivat myös laskeneet, että koulun lomaan oli vajaa kaksi viikkoa. Pehmot olivat kuunnelleet joululauluja aamusta asti ja Puna oli jo todella taitava laulamaan mukana. Myös Tupu, Hupu ja Lupu olivat laulaneet aamusta asti mukana. Niillä oli upea ääni. He olivat aloittaneet iloisista, menevistä lauluista, niinkuin Puna oli halunnut, mutta yhtäkkiä kaikki laulut olivat lähes surullisia ja paljon rauhallisempia. Se sopi sorsapoikien ääneen paremmin. Homma oli lähtenyt täysin käsistä kun Puna ja Hupu olivat alkaneet kinastella pitäisikö kuunnella iloisia vai rauhallisempia joululauluja. Emäntä oli joutunut puuttumaan heidän kiistaansa ja laittoi laulut pois. Puna lennähti keittiössä seisovaan joulukuuseen ja jatkoi kovaan ääneen laulamista. Se ei kuitenkaan muistanut sanoja kunnolla, niinpä lauloi pätkän jokaisesta laulusta minkä muisti. Aikamoinen sekametelisoppa se oli.
Tupu, Hupu ja Lupu taas lähtivät keittiöstä olohuoneeseen ja jatkoivat siellä laulamistaan, tietysti eri laulua, kun Puna keittiössä. Emäntä veti takin niskaansa ja sanoi menevänsä hetkeksi kanalaan, siellä ei sentään joutuisi kuuntelemaan tätä hölmöä laulukiistaa. Ennen kuin kukaan pehmoista ehti pyytää päästä mukaan, emäntä käveli jo ulos ovesta ja paiskasi oven kiinni.
-OHO! Nyt te suututitte emännän, Muppe huusi.
Muppe mökötti edelleen eilisestä keskustelusta emännälle. Se oli päättänyt, ettei lähtisi tästä kodista mihinkään. Emäntä saisi pitää hänet itsellään. Muppe oli miettinyt suunnitelmaa miten kukaan lapsi ei haluaisi häntä jouluna kotiinsa. Se oli suunnitellut pyörivänsä maassa mudassa, tai takassa noessa ja tulevansa likaiseksi. Sen kaunis vaaleanpunainen pehmeä pinta olisi mennyt pilalle siitä, mutta emäntä voisi sitten joulun jälkeen pestä sen. Sitten se oli suunnitellut menevänsä piiloon johonkin, niin, ettei emäntä löytäisi sitä. Piiloon vain olisi vietävä tarpeeksi evästä, jottei sille tulisi nälkä piilotellessaan. Kotihan oli iso, ja paikkoja oli monia mihin voisi mennä. Se oli jopa miettinyt esittävänsä sairasta, jotta emäntä ei veisi sitä pukille. Eihän pientä kipeää possua kukaan jouluna haluaisi lahjakseen. Muppe oli myös miettinyt, että jos olisi mahdollisimman näkymätön ja kiltti, emäntä ei kokisi, että sen tarvitsisi lähteä. Emäntä oli yrittänyt jutella sille uudestaan illemmalla, muttei se suostunut kuuntelemaan ollenkaan. Emäntäkin oli miettinyt pientä suunnitelmaa Mupen varalle, mutta koska Muppe ei suostunut keskustelemaankaan asiasta, emäntä oli luovuttanut ja sanonut sille, että ennen joulua tästä joudutaan vielä keskustelemaan. Emäntä oli koittanut sanoa sille, että jos pehmo ei kerran haluaisi lähteä, eihän hän voisi sitä pakottaa, mutta Muppe paineli eri huoneeseen, ennen kuin hän ehti sanoa asiaansa. Muppe siis punoi juoniaan aivan turhaan. Höperö, pieni pehmoporsas!
Kun emäntä palasi kanalasta, hän huomasi, ettei tilanne kotona joululauluineen ollut vieläkään ratkennut. Puna oli pakottanut Ipon laittamaan taas iloisia joululauluja koneelta täysille ja se lauloi ja tanssi pöydällä. Sorsapojat olivat keksineet laittaa telkkarista rauhallisia joululauluja soimaan ja lauloivat kovaan ääneen mukana.
Emäntä ei tiennyt miten saisi rauhan maahan. Toiset pehmot olivat kiivenneet leivinuunin päälle ja yrittivät pitää korviaan ummessa, jottei laulut kuuluisivat heidän korviin asti. He yrittivät myös huutaa laulajille, että lopettaisivat jo. Koira raukkakin oli levoton, eikä tiennyt mitä olisi tehnyt. Meteli oli kamala.
OUUUUUUUUUU-OUUUU-OUUUUUUUUUUUUUUUU, se alkoi ulvomaan yhtäkkiä.
Sorsapojat ja Puna hiljenivät pelästyneinä ja sammuttivat laulut pois äkkiä. Koira lakkasi ulvomasta ja taloon laskeutui täysi hiljaisuus nopeasti.
-Siitäs saitte! emäntä repesi nauramaan pehmoille ja niin kiitollisena koiralle.
Pehmeimpiä tarinoita 