Nyt kun pehmojen olemassa olo tuli julki, elämä talossa oli paljon parempaa. Kun pienin lapsikin oli kuullut niiden elävän ja puhuvan, emäntä oli uskaltanut kertoa lopullekin perheelle heistä. Ja voi, miten hauskaa kaikilla oli eilen ollut. Talossa oli sellainen vilinä ja vilske, että ulkopuolinen olisi voinut kuvitella talossa asuvan isommankin perheen. He olivat kaikki miettineet yhdessä, mikä sai pehmot heräämään henkiin, mutta eihän sitä tietenkään kukaan tiennyt.
Pienin lapsista oli vienyt osan pehmoista leikkiteekutsuille omaan huoneeseensa ja he olivat tehneet leikkikeittiössä ruokaa toisille. Mupen pettymykseksi ruoka oli muovista ja puista ja oli lähtenyt kutsuilta pois. Keskimmäinen lapsista oli lähtenyt Muksiksen kanssa ulos hiihtämään ja laskemaan mäkeä. Toiset pehmot olivat kyllä yrittäneet lähteä mukaan, mutta tyytyivät katselemaan sitä ikkunasta loppujen lopuksi talon sisäpuolen lämmöstä. Isoin lapsista rakasti lukemista ja pehmot olivat saaneet pitkän joulusadun. Illemmalla koko perhe oli katsonut jouluelokuvan telkkarista ja pehmot olivat käpertyneet peiton alle leffailtaan mukaan. Illalla osa pehmoista olivat päässeet nukkumaan pienimmän lapsen viereen, koska lapsi oli vaatimalla vaatinut, että saa kaikki pehmot viereensä.
Muppe oli keksinyt käyttää tilanteen hyväkseen. Se oli kuin häntä emännän perässä pyytämässä jotain. Ja kyseli aivan jatkuvasti kysymyksiä. “Mitä tuolla tehdään?”, “ Miksi sinä viet ruokaa tuonne ulos?”, “Mikä tuo on??”, “Mitä sinä teet?”…. Yöllä, se oli kiivennyt emännän sänkyyn vaatimaan yöpalaa. Huokaileva emäntä oli kuitenkin nostanut sen sängystä ja sulkenut sen oven toiselle puolelle sanoen, että on osannut hakea yöpalansa tähänkin asti ihan itse. Muppe oli kuitenkin jäänyt oven taakse kyselemään suklaan, kakun ja omenoiden perään. Hetken päästä se oli palannut oven taakse kertomaan, ettei löytänyt kyseisiä herkkuja mistään kaapista. Lopulta kyllästynyt, väsynyt emäntä oli pakon edessä joutunut nousemaan sängystä, jottei se olisi herättänyt koko taloa. Emäntä oli laittanut Mupelle yöpalan ja jättänyt sen syömään. Suklaata, kakkua tai omenoita ei ollut, mutta muita ihania herkkuja. Mutta Muppe oli yöpalansa jälkeen taas oven takana ja pyytänyt päästä emännän sänkyyn nukkumaan, koska sitä pelotti nukkua yksin.
Joulukuun seitsemäs aamu oli jo pitkällä ja emäntä oli saanut käydä ainoastaan vessassa yksin. Emäntä oli keksinyt kantaa Muppea olallaan, kun oli kyllästynyt sen “odota” huutoihin perässään. Mupelle ei myöskään sopinut se, että emäntä olisi vain jättänyt sen johonkin ja tehnyt asioitaan. Muppe oli syönyt jo aamupalan kerran ja toisten kanssa yhdessä toistamiseen. Emäntä oli ladannut pyykkikoneen ja Muppe oli tietysti halunnut auttaa pyykkinesteen kaadossa. Muppe tietysti pienenä possuna oli onnistunut kallistamaan liian isoa pulloa liikaa, niinpä pesuainetta oli valunut yli laitojen. Muppe oli imuroinut emännän kanssa ja onnistunut hyppäämään imurin suuttimeen juuri kun emäntä nosti suutinta lattiasta ja imuri imaisi Mupen. Onneksi Muppe oli sen verran pyöreä, ettei se imeytynyt pitkin putkea roskien mukaan, vaan jäi imurin suulle jumiin. Muppe oli suuttunut imurille ja röhkinyt sille kiukkuisena. Emäntä oli joutunut jättämään imuroinnin kesken ja lohduttamaan pientä kiukkuista, loukattua possua, koska se ei muuten olisi lopettanut kiukkuista röhkimistään.
Muppe oli myös pistänyt emännän virkkaamaan hänelle pipon. Punaisen hiippalakin, niinkuin pukilla. Emäntä oli tehnyt siihen myös narut joilla se saatiin sidottua Mupen leuan alle. Muppe oli pistänyt pipon päähänsä, eikä suostunut luopumaan siitä millään. Muppe oli myös onnistunut jäämään jumiin tiskikoneeseen, yhteen keittiön kaappiin ja lopulta jääkaappiin, kun emäntä teki kotitöitään, eikä muistanut uteliaan Mupen kulkevan mukanaan. Onneksi Muppe oli taitava jääkaapin oven avaaja. Jääkaapissahan se oli käynyt usein syömässä.
Emäntä oli nauranut Mupelle sen olevan hänen vaativin lapsensa.
Pehmeimpiä tarinoita 