KUUDES JOULUKUUTA
Eilisen paljastumisen jälkeen emäntä oli sullonut pehmot vauhdilla kassiin ja suurinpiirtein heittänyt kassin pimeään työhuoneeseensa ja sulkenut oven. Kahdesti hän oli käynyt avaamassa oven, kuin sanoakseen jotain, mutta päätynyt sulkemaan sen uudestaan parahtaen. Emäntä oli myös kävellyt pitkin kotia huutaen, ettei voi seota nyt, että on tulossa hulluksi. Sitten käynyt pitkän keskustelun itsensä kanssa kovaäänisesti siitä, voisiko pehmot oikeasti puhua, tai ylipäätään olla elossa. Pehmot olivat kuulleet lasten tulleen kotiin, mutta ilmeisesti emäntä ei uskaltanut kertoa heille pehmoista. Nyt oli jo aamu ja pehmot makasivat edelleen kassiin sullottuina. Illalla kukaan ei ollut astunut sisään työhuoneeseen, eikä ovi ollut auennut.
-Minulla on nälkä, sanoi Muppe. Sen vatsa kurni kovaa, ja oli valittanut nälkäänsä pitkin yötä.
-Älä sinä valita siellä, sanoi Kille, jonka poski oli liiskaantuneena vasten Mupen peppua. Myös Kille oli valittanut asiaa pitkin yötä.
Ainoastaan Lupu, joka oli heitetty kassin päälimmäiseksi, pääsi ulos kassista, toiset olivat täysin jumissa eikä Lupu saanut heitä irti vaikka kuinka oli yrittänyt.
-Kyllä emäntä tulee vielä järkiinsä, se yritti lohduttaa toisia.
Muksis, joka oli tyyliin kasan alimpana, oli heittänyt tyhmiä vitsejä asiasta, kuten “sepä meni hyvin” ja “porukassa on mukavaa ja lämmintä”, mutta ensimmäisten vitsien jälkeen, ketään ei enää naurattanut. Itse se tietenkin vielä naureskeli omia heittojaan. Pehmot olivat myös yrittäneet kaataa kassin, jossa olivatkin onnistuneet, mutta olivat yhä jumissa kassissa.
Eteisestä kuului ääniä, lapset puhuivat kovaäänisesti ja nauroivat. He olivat lähdössä ulos leikkimään. Pienin lapsi oli kiukkuinen, koska häntä ei otettu mukaan ja huusi toisille siitä, kuinka epäreiluja olivat. Muksis mietti, josko he kiljuisivat todella kovaa, niin, että lapset kuulisivat. He varmasti päästäisivät pehmot kassista, kun tajuaisivat heidän puhuvan. Toiset pehmot olivat sitä vastaan, ja pelkäsivät miten heille sitten kävisi, jos koko perhe saisi tietää heidän elämästään. Ulko-ovi kuitenkin kävi ennenkuin asia oli keskusteltu loppuun ja lapset olivat menneet. Pienin lapsista huusi äidilleen edelleen eteisestä haluavansa ulos. Emännän askeleet lähestyivät työhuonetta.
-Tule, mulla on sulle yllätys, emäntä sanoi pienelle lapselle työhuoneen oven suusta. Lapsi rauhottui ja juoksi työhuoneeseen. Emäntä nosti kassin ja nosti pehmot pois kassista yksi kerrallaan asettaen heidät työhuoneen matolle. Sitten emäntä istui matolle ja pyysi lastaan vierelleen.
-Noniin, se sanoi pehmoille. -Puhukaa nyt.
Kukaan ei uskaltanut sanoa mitään. Oli täysi hiljaisuus. Emäntä nosti Pipan syliinsä ja sanoi sille -Sinä puhuit eilen, nyt voit sanoa jotain, niin että hänkin kuulee. ja osoitti lasta vieressään. Pehmot olivat edelleen aivan hiljaa ja liikkumatta. He pelkäsivät emännän kauhistuvan taas ja sullovan heidät takaisin kassiin. Lapsi nappasi Kimmi Kilpikonnan syliinsä ja silitti sitä.
-Sinä olet niin ihana! Ja halasi Kimmiä. Pieni lapsi oli vasta kolme vuotias ja rakasti jokaista äitinsä pehmoa. Pehmot olivat saaneet halauksia ja suukkoja aina ja pieni lapsi olisi halunnut pitää niistä jokaisen itsellään.
Lapsen täydeksi yllätykseksi Kimmi vastasi lapselle varovaisesti -Niin sinäkin. Lapsen kasvoille iski täysi ilo.
-Anteeksi, mutta saisiko täällä aamupalaa?!?! kuului epätoivoinen huudahdus lattialta ja Muppe hymyili anovana emännälle ennen kuin lapsi tai emäntä ehtivät muuta sanoa.
Pehmeimpiä tarinoita 