Oli aamu. Pihalla oli vielä pimeää ja talossa täysi kaaos. Lapset kinastelivat keittiössä, koira juoksenteli heräävien ihmisten perässä, kissat odottivat aamupalaa maukuen, ja meno ja meteli talossa oli päätähuimaava. Vessassa oli koko ajan tunkua. Ilmassa tuoksui paahdettu leipä ja kahvi. Tämä koti oli täynnä elämää. Yhtä nopeasti kun aamuinen kaaos oli alkanutkin, se loppui. Yhtäkkiä kaikki alkoivat pukea ulkovaatteita ja lähtivät ovesta ulos, hyvää päivää toisilleen huudellen. Perhe asui maalla ja taloon tuli täysi hiljaisuus kun viimeinenkin perheenjäsen poistui ovesta.
-Joko ne meni? Kuului yhtäkkiä hiljainen, pieni ääni olohuoneesta hämärästä.
-Odotetaan vielä hetki. Vastasi toinen ääni.
Ulko-ovi aukesi taas ja perheen emäntä juoksi sisään jotain etsien ja paineli taas pihalle läimäyttäen oven kiinni perässään. Pihalta kuului auton ääni, ikkunoista näkyi valoa ja sitten täysi hiljaisuus laskeutui.
– Nyt ne taisi lähteä. toinen ääni jatkoi. Kuului iloista kikatusta, pieniä askelia ja yhtäkkiä valot lävähtivät takaisin huoneeseen.
Alkoi hurja hihkunta ja kiljunta ja sohvan nurkassa tanssi kaksi pientä pehmopossua. Kolmas, joka oli laittanut valot, liittyi tanssiin ja hihkuntaan mukaan.
-AAMUPALAAAAA,JEE JEEE AAMUPALAAA!!! possut lauloivat yhteen ääneen tanssien ja hypähdellen kohti keittiötä.
Ihan kuin pienet possut olisivat odottaneet tilaisuutensa tulevan ja juhlivat nyt sen koittaneen.
Tämä talo ei kuitenkaan ollut ihan normaali talo. Perhe oli muuttanut siihen kesällä. Pariskunta, kolme lasta, koira, kolme kissaa ja pihalta navetasta löytyi kanoja. Talon emännällä oli omituinen työ. Hän nimittäin virkkasi pehmoleluja. Vieläkin kummallisempaa oli, että jostain kummallisesta syystä talossa valmistuneet pehmot heräsivät henkiin valmistuttuaan. Talon perhe ei tiennyt pehmoista, mutta olivat sen verran hajamielistä porukkaa, ettei kukaan arvannut mitään. Tavaroiden siirtyminen ja ruokien loppuminen ei heitä juurikaan ihmetyttänyt. Yleensä syyt sai joku lemmikeistä tai lapsista niskoilleen. Pehmot eivät olleet ihan varmoja miten perhe olisi heihin suhtautunut, niinpä arvelivat, että olisi parempi pysyä piilossa.
Pienet possut Pippa, Ippo ja Muppe kiipesivät jääkaapille ja löysivät sieltä herkkuaamupalan itselleen. Yhteistyöllä he saivat herkut pöydälle. Viereisestä huoneesta, emännän työhuoneesta kuului muiden pehmojen höpinää taustalta. Perheen nuorin kissa hyppäsi pöydälle ja odotti omaa osuuttaan herkuista. Kissat ja koirakin tiesi heistä, muttei juurikaan välittänyt pehmojen elämästä.
-Onko niillä aina yhtä kiire? kysyi Pippa.
-Yleensä, vastasi Ippo.
-Mmmmmm, vastasi Muppe, muttei sen sanoista saanut mitään selvää. Sen suu oli niin täysi ruokaa.
Pippa oli vasta valmistunut ja maailma oli hänelle ihan outo. Muppe ja Ippo olivat nähneet jo muutaman viikon elämää hassussa kodissa. Possut olivat ohimennen kuulleet puhetta joulusta. Sana joulu ei tietenkään merkinnyt heille mitään, mutta selvästi perhe odotti sitä.
– Tuossa se on, emännän tietokone. Nyt minä aion katsoa sen joulun, sanoi Ippo.
Ippo oli jo oppinut, että tietokoneelta voi löytää kaikkea tietoa, “netistä”, niinkuin perhe siitä oli puhunut. Muppe ja Ippo olivatkin nähneet kuinka tietoa löydetään ja kokeilleet sitä jo muutamaan kertaan. Tietokone oli heille tietysti vähän iso ja kannen nostaminen ja näppäimiin osuminen ei ollut helppoa. Hiiren käyttökin oli notkeutta vaativaa. Muppe ja Pippa jatkoivat syömistä ja katsoivat kuinka Ippo etsi joulun ja ruudulle napsahti kaiken maailman tietoa.
-Oi katsokaa! Mitä herkkuja, Ippo huusi ja näytti kuvaa missä oli jouluruokia. Joulu näyttää niin herkulliselta! hän jatkoi.
-Joo, en minä edes tiedä mitä ne on, mutta voi kun saisin kaikkia noita. Muppe jatkoi.
Muppe oli todella hyvä syömään. Sen maha oli varmasti loputon. Muppe näki untakin ruuasta ja olisi voinut tehdä mitä vain saadakseen ruokaa. Mupen harmiksi Ippo oli jo jatkanut etsintäänsä ja ruudun herkut olivat kadonneet. Ruutu oli nyt täynnä tekstiä ja kuvia. Hassu harmaapartainen mies punaisissa vaatteissa, laatikoita hienoissa papereissa ja ruseteissa, iloisia ilmeita, lämmintä tunnelmaa ja puu, johon oli ripustettu palloja ja nauhoja. Tonttuja, mitä lienee ne olivatkaan. Possut ihailivat kaikkea jouluun liittyvää niin äänekkäästi, että muutkin pehmot olivat kiinnostuneet.
Kaikki kolme olivat niin joulun huumassa, etteivät muistaneet, ettei emäntä ollut kauaa aamulla yleensä pois. Yleensä hän tuli kotiin yksin hetken päästä. Ippo avasi uusia tietoja esille ja luki toisille. Työhuoneen pehmot kuuntelivat kauempana, Muppe ja Pippa ihastelivat vierestä. Muppe tietysti söi samalla, ruokaahan oli vielä tarjolla pöydällä. Yhtäkkiä pihan pimeydestä näkyi taas valot.
-Voi ei, emäntä tulee! Huusi Muppe suu täynnä ruokaa. Muppe veti ruokansa väärään kurkkuun ja alkoi yskiä.
-Ei saa puhua ruokaa suussa, huusi Ippo ja hyppäsi tietokoneen luukun kiinni kauhuissaan. Nyt on kiire, äkkiä laittakaa kaikki takaisin normaaliksi. se jatkoi.
Muut pehmotkin toisessa huoneessa käskivät kauhuissaan possuja kiirehtimään. Possut hyppivät ruokineen alas pöydältä ja löivät kauhuissaan jääkaapin oven kiinni. He pinkaisivat juosten sohvan nurkkaan takaisin, juuri ennen kuin emäntä avasi oven. Muppe pinkaisi vielä sammuttamaan valon ja kävi toisten viereen esittämään elotonta. Emännän äänet kuuluivat eteisestä ja keittiöstä. Hetken päästä keittiöstä kuului huudahdus.
-Kuka kumma täällä on sotkenut? emäntä ihmetteli kovaan ääneen.
Kissa pinkoi keittiöstä ja näytti siltä, että oli juuri saanut syyt niskoilleen sotkusta. Possujen sotkusta. He eivät ehtineet tarkistaa jälkiään aamupalan jälkeen. Eihän possut tietenkään osanneet syödä siististi ja olivat matkalla jääkaapille pudottaneet sotkuja ympäriinsä, kun niin kiireellä juoksivat. Emännän huokailu ja kissan syyttely oli Pipan mielestä huvittavaa. Hän ei pystynyt pidättämään sitä, vaan repesi kikattamaan. Toiset yrittivät epätoivoisesti hiljentää hänet, mutta nauru tarttui ja kaikki kolme räkättivät yhtäkkiä kovaan ääneen. Emäntä oli onneksi niin keskittynyt sotkuihin ja kissan torumiseen ettei kuullut possuja.
-Huomenna meidän pitää kirjoittaa sille punaiselle miehelle kirjeet ja toivotaan niitä lahjoja. Minä toivon ainakin kakkua ja pullaa, Muppe kuiskasi vielä hiljaa.
Pehmeimpiä tarinoita 